Välitä luottamusta jokaisessa kohtaamisessa

Kohtaamattomuus on vakiintunut käytäntö yhteiskunnan ylläpitämistä kasvatusinstituutioista erilaisin auttamispalveluihimme. Tämän kohtaamattomuuden kulttuurin haastaminen onkin yksi KRIGO ry:n toiminnan ensisijaisista tehtävistä. Haastamisen näkisin parhaimmillaan muovautuvan laajemmaksi muutospyrkimykseksi, jossa ensin olennaista on niiden ulkoisten pakkojen ja sosiaalisten loukkujen näkyväksi tekeminen, joiden taakse ihminen ja ihmisyys katoavat näkymättömäksi.

Kohtaaminen muutoksen avaimena rakentuu hyvän ihmiselämän keskeisistä elementeistä. Tällöin luottamus ja sen rakentuminen on teema, jota ei voi sivuuttaa, sillä merkityksemme ihmisinä rakentuu vuorovaikutuksessa ja luottamus on kivijalka ylipäätään millekään rakentavalle kommunikaatiolle.

Muutokseen, kasvuun ja inhimilliseen hyvään tähtäävä pedagogiikka on pyrkimystä muuttaa maailmaa ja sitä vallitsevaa todellisuutta. Tämä merkitsee, että asioita on tulkittava ja yhdessä ymmärrettävä uudella tavalla. Kriittis-dialoginen lähestymistapa ja itsereflektion merkityksen ymmärtäminen pedagogisessa toiminnassa tarkoittavat, että kasvatettavan rakastetuksi, arvostetuksi ja kuulluksi tuleminen sisäistyy dialogiseksi asenteeksi ihmisiä, maailmaa ja häntä itseään kohtaan kohtaamisten kautta. Käytännössä tämä merkitsee jatkuvaa parempien kohtaamisten synnyttämistä, joissa välittyy luottamuksen tunne ja kokemus ihmisten välillä.

Valmiit määrittelyt ja lokeroiminen on hylättävä

Kriittinen pedagogiikka kasvatustieteellisenä suuntauksena perustuu jokaisen ihmisen kunnioittamiselle. Luottamusta voikin olla läsnä vain sellaisessa kohtaamisessa, jossa toinen nähdään hänen omassa ainutkertaisuudessaan. Dialogifilosofi Martin Buberin mukaan kohtaamisessa on tällöin hylättävä erilaiset valmiit määrittelyt ihmisten lokeroimiselle, eikä vuorovaikutukselle näin ollen pidä muovata valmiita sääntöjä tai reittejä. Tämän ihmisen ainutkertaisuuden ymmärtäminen tarkoittaa yksinkertaisuudessaan ihmisnäkemystä, jonka mukaan jokaisella meistä on yksilöllisiä tarpeita tulla todesta otetuksi.

Käytännön pedagogiikassa kunnioitus on luottamusta herättävä elementti, joka todentuu turvallisessa ympäristössä. Se merkitsee tilaa, jossa toista arvostava kohtaaminen on mahdollista. Turvallisella toimintaympäristöllä tarkoitan fyysisen turvallisuuden tunteen lisäksi myös vallitsevaa ilmapiiriä. Kohdatun kokemusmaailmaa koskettavan tunnelman on oltava avoin ja hyväksyvä – ”minä olen hyväksytty sellaisena kuin olen”. Tämä on merkityksellistä, sillä kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi tuleminen on luottamuksen synnyttämisen lisäksi ihmiselämän perimmäinen tarve, jota me jokainen tarvitsemme.

Aktiivinen läsnäolo ja ei-tietämisen tila

Erilaisten nuorten auttamistahojen rakenteet luodaan jo usein alusta asti väärille raiteille, kun työntekijöiden oma tarve turvallisuuden tunteeseen merkitsee erilaisten lomakkeiden ja kysymyspatteristojen jatkuvaa kehittämistä. Auttamispalveluiden kehittämispäivien keskiössä saattavat olla näiden kysymyspatteristojen ns. oikeat kysymykset, joiden avulla ja tukena apua hakeva nuori on tarkoitus kohdata ja hänen tilanteensa niin sanotusti arvioida. Tällöin kohtaamisessa mennään jo lähtökohdiltaan ihan metsään, koska kohdattua ei nähdä eikä kohdata millään tavoin ainutlaatuisena ja erityisenä. Kahdella nuorella voi olla täsmälleen sama huolenaihe, mutta silti se mikä heidän kohdallaan on merkittävää – tai mikä voisi auttaa – voi merkitä täysin eri asioita. Kysymyspatteristot ja erilaiset menetelmät edellä porskuttavat palvelut unohtavatkin usein sen kaikkein tärkeimmän: miten me kohtaamme toisen ja mitä siitä ensimmäisestä vuorovaikutustilanteesta välittyy.

Kysymyspatteristojen rakentaessa erilaisia lokeroivia ja rajaavia todellisuuksia on kuitenkin myös tyhjältä pöydältä kohtaamisessa, ei-tietämisen tilassa, omat sudenkuoppansa. Ongelma on, että ilman kriittis-dialogista osaamista ja ilman tilaa reflektiiviselle työotteelle koko toimintaa pyörittävän organisaation tahtotilassa ei-tietämisen tila voi todentua aktiivisen kuuntelemisen sijaan mukana nyökyttelynä ja passiivisuutena. Ei-tietämisen tilan merkitessä malttia pysähtyä ja antaa toisen kertoa rauhassa oma näkemyksensä, on tärkeää korostaa, että kuuntelemisen lisäksi ei-tietämisen tila on aktiivista läsnäoloa, jossa rakennetaan luottamusta olemalla aidosti kiinnostunut siitä, mitä kohtaamisessa tapahtuu.

Luottamus on arvostamista ja todesta ottamista

Luottamus tulee toteen toisen kunnioittamisena, todesta ottamisena ja välittämisenä. Se on läsnäolon tila, jossa on tilaa niin tunteille kuin ajatuksille, yhteiselle pohdinnalle ja ymmärrykselle. Luottamus mahdollistaa rakentavan vuorovaikutuksen, jossa voi jakaa tunteitaan ja ajatuksiaan, huoliaan ja ilojaan. Ne merkit ja merkitykset, joita sinä annat toiselle omista aidoista ja konkreettisista pyrkimyksistäsi, rakentavat luottamuksellista suhdetta.

Käytännön kriittinen pedagogiikka on luottamuksen pedagogiikkaa, jossa toinen on kohdattava aina luottavaisin mielin ja pedagogin tehtävä on pyrkiä kaikella toiminnallaan ylläpitämään luottamuksellisen suhteen syntymistä. Perustava tehtävä tällöin on siis kyetä välittämään luottamusta jokaisessa kohtaamisessa. Simple as that. Kasvatus- ja nuorisotyötä, tai ylipäätään mitään muutosta tai kasvua kohti pyrkivää ihmistyötä tekevän, on oltava luottamuksen arvoinen ja luottamuskykyinen. Ilman niitä ei yksinkertaisesti mitään todellista valittujen päämäärien mukaista muutosta tai kasvua tapahdu.

 

Ystävällisesti,

Sami Seppilä

Yhteyttä voit ottaa sähköpostitse: sami.seppila(a)kriittisetpedagogit.fi