Koulu moninaisuuden ymmärtämisen, arvostamisen ja kohtaamisen paikkana

Perussuomalaisten nuorten #tyttö_poika -sukupuolikampanja paitsi ärsyttää, myös hämmentää. Miten on mahdollista, että kampanjassa mukana olevien ihmisten ymmärrys ihmisten sukupuolesta ja sukupuolen periytymisestä on niin hutera?

Biologian opettajana myös säikähdän. Onko mahdollista, että kampanjan sanoma uppoaa myös nuoriin huolimatta siitä, että muun muassa perinnöllisyyttä opetetaan kouluissa (Opetushallitus 2004)? Oppiminen ei rajoitu kouluun, mutta koulu on yksi oppimisen paikoista, jossa arkitiedosta poikkeavaan tietoon on mahdollista päästä käsiksi.

Koulussa on mahdollista oppia esimerkiksi siitä, miten ominaisuudet periytyvät. Muuntelu on evoluution edellytys, ja perinnöllinen muuntelu johtaa siihen, että ihmiset ovat perimältään erilaisia. Sukupuoli on yksi ominaisuus muiden joukossa, joten siinä on yhtä lailla muuntelua. Täten ihmisten jako kahteen sukupuoleen, tyttöihin ja poikiin, on aivan liian ahdas. Biologiset tosiasiat ovat yksi seikka, toinen on ihmisen oma kokemus omasta sukupuolestaan eli koettu sukupuoli. Tämän kokemuksen kunnioittaminen on ehdottoman tärkeää. Tietoperusta ei yksin riitä, koulussakin on välttämätöntä oppia yhtä lailla sitä, miten kohdata toinen omana itsenään, arvostaen ja kunnioittaen.

Kritisoimassani #tyttö_poika -sukupuolikampanjassa peräänkuulutetaan tyttöjen ja poikien erojen tunnustamista, jotta koulua voitaisiin muuttaa niin, että myös pojat siellä menestyvät. Koulun erottelevan toiminta- ja arviointikulttuurin pelkistäminen tyttö- ja poikakysymykseksi piirtää yksipuolisen kuvan koulumaailman muutostarpeista. Monien sukupuolten ja muun ihmisten moninaisuuden tunnistaminen ja tunnustaminen olisi puolestaan tärkeä lähtökohta useiden koulua koskevien muutosvaatimusten kannalta.

Ongelma on, jos moninaisuutta ei nähdä osana ihmisyyttä eikä siihen suhtauduta arvostavasti ja yhdenvertaisesti, vaan toisia ominaisuuksia pidetään arvokkaampina ja luonnollisempina kuin toisia. Tällöin  toiseuden kokemuksia aiheutetaan jatkuvasti heille, jotka eivät täytä ns. arvostetun ensimmäisyyden kriteereitä. Tutkimusten mukaan koulussa toiseuksia tuotetaan ja ylläpidetään esimerkiksi käytäntöjen ja puhetapojen, oppimateriaalien ja tilojen avulla (ks. Riitaoja 2013). Esimerkiksi sukupuoleen liitetään vaatimuksia esittäen sukupuoli niin  “että se rakentaa identiteetin, joka sen itsessään oletetaan olevan” (ks. Lehtonen 2003 & 2005).

Usein hierarkkisesti järjestetään myös seksuaalinen suuntautuneisuus, ihonväri, kansallisuus, maailmankatsomus, fyysinen ja psyykkinen terveys sekä yhteiskuntaluokka. Nuoret itse nostavat esiin usein myös pukeutumisen ja harrastukset sekä äänekkyyden, päihteiden käytön, koulumenestyksen ja taloudellisen aseman. (ks. esim. Hoikkala & Paju 2013; Riitaoja 2013; Hyvärinen ym. 2014.)

Yhdellä viime viikon oppitunneistani nuoret toivat esiin erityisesti sukupuoleen kohdistuvia asenteita ja siihen liitettyjä odotuksia. Oli vaikeaa kuunnella ja keskustella siitä, miten koulussamme tuotamme omille oppilaillemme toiseuden kokemuksia. Oli jälleen kohdattava kipeä kysymys: tuotanko minäkin? Toivoa kuitenkin antoi juuri se, miten maailman muuttamisen voi aloittaa omasta itsestään, omassa työssään.

Itse olen yrittänyt aloittaa muun muassa siitä, että en oppilailleni puhuessani tytöttele tai pojittele vaan puhun nuorista. Kutsun nuoria sillä nimellä tai lempinimellä, millä he itseään toivovat kutsuttavan. Istumajärjestystä ja ryhmiä en muodosta sukupuolen perusteella. Onnekseni biologian ja maantieteen opetukselle asetetut tavoitteet ja sisällöt mahdollistavat ihmisten moninaisuuden ja ihmisoikeuksien monipuolisen opiskelun; monien sukupuolten luonnollisuuteen, kuten myös ihmisoikeuskysymyksiin pääsee pureutumaan oppitunneilla. Tänään kansainvälisen naistenpäivän siivittämänä pidin yläkoululle ja lukiolle päivänavauksen sukupuolen moninaisuudesta.

Oppitunneillani yritän antaa tilaa nuorten omille kokemuksille niitä arvostaen sekä tehdä näkyväksi eri sukupuolille koulussa ja muualla yhteiskunnassa asetettuja odotuksia ja vaatimuksia. Koen, että tiedostaminen on ensimmäinen askel muutokseen. Uskon myös, että kun nuori on itse kohdattu arvostavasti, hänen omat valmiutensa kohdata toiset vastaavalla tavalla vahvistuvat.

Työssäni olen tukeutunut muun muassa Normit nurin! -sivustoon. Sivustolla ei keskitytä siihen, mikä on vähemmistöä, vaan tarkastellaan normia eli käsityksiä siitä, minkälaista pidämme normaalina. Lisäksi materiaaliin on koottu toimivia työtapoja syrjivien normien purkamiseksi. Normikriittisen muistilistan avulla opettaja pääsee hyvin alkuun:

  1. Älä oleta.
  2. Puhu inklusiivisesti, eli kaikki kuulijat huomioiden.
  3. Mieti omia käsityksiäsi.
  4. Itsemäärittelyoikeus kunniaan.
  5. Tarkkaile miten puheenvuorot jakaantuvat.
  6. Katso kriittisesti oppimateriaalia.
  7. Puutu kiusaamiseen.
  8. Älä laita opiskelijoita väittelemään ihmisryhmän olemassaolon oikeutuksesta.
  9. Älä laita yksilöä edustamaan koko ryhmää.
  10. Pidä normikriittisyys aina mukana.

Välillä löydän itseni purkamassa yhtä normia rakentaen samalla kauhukseni jotain toista. Joskus harvoin taas koen, että olen onnistunut työssäni yhdenvertaisuuden puolesta: eräs nuori kertoi minun olevan ensimmäinen aikuinen, joka oli sanonut hänelle, että hänen ominaisuudet ovat luonnollisia ja arvostettuja siinä missä toistenkin.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (Opetushallitus 2014) on nostettu sukupuolitietoisuus eli pian kouluissa on aiempaa enemmän kiinnitettävä huomioita sukupuolittuneiden asenteiden ja käytänteiden tunnistamiseen ja muuttamiseen. Opetussuunnitelman perusteissa otetaan vahvasti kantaa myös siihen, miten jokaisen nuoren kasvua täyteen mittaansa ihmisenä on tuettava, ja miten yhteisöllistä toimintakulttuuria on vahvistettava. Näiden muutosten toteutuminen edellyttää muutoksia myös koulun rakenteissa hyvä niin.

Mielestäni koululla on kaikki mahdollisuudet rakentua paikaksi, jossa moninaisuutta opitaan ymmärtämään, arvostamaan ja kohtaamaan. Nähtäväksi jää, polkaisevatko tulevaisuuden koulun käyneet nuoret käyntiin vastaavia #tyttö_poika -sukupuolikampanjoita. Haluan uskoa, että eivät.

 

Ystävällisesti,

Elina Särkelä

 

Lähteet

Hoikkala, Tommi & Paju, Petri. (2013). Apina pulpetissa. Ysiluokan yhteisöllisyys. Tampere: Gaudeamus.

Hyvärinen, Reetta & Riitaoja, Anna-Leena & Särkelä, Elina (2014). Peruskoulu samuuden, erilaisuuden ja toiseuden kokemuksien tilana. Teoksessa Gissler, Mika & Kekkonen, Marjatta & Känkänen, Päivi & Muranen, Päivi & Wrede-Jäntti, Matilda (toim.), Nuoruus toisin sanoen – Nuorten elinolot -vuosikirja 2014 (63–72). Helsinki: THL.

Lehtonen, Jukka (2003). Seksuaalisuus ja sukupuoli koulussa: Näkökulmana heteronormatiivisuus ja ei-heteroseksuaalisten nuorten kertomukset. Helsinki: Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 31.

Lehtonen, Jukka (2005). Heteroita oomme kaikki? Kasvatuksen heteroseksuaalinen normi. Teoksessa Kiilakoski, Tomi & Tomperi, Tuukka & Vuorikoski, Marjo (toim.), Kenen kasvatus? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus (62–86). Tampere: Vastapaino.

Normit nurin! <www.normit.fi> (Luettu 1.3.2016)

Opetushallitus 2004. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet.

Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet.

Riitaoja, Anna-Leena (2013). Toiseuksien rakentuminen koulussa. Tutkimus opetussuunnitelmista ja kahden helsinkiläisen alakoulun arjesta. Helsinki: Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksia 346.